Helsingin Sanomien Verokoneeseen on koottu tietoja eniten tuloja saaneista suomalaisista vuodesta 1999. Verokone esimerkiksi kertoo, kuinka paljon hyvätuloiset maksavat veroa ja saavatko he ansio- vai pääomatuloa. Verovuoden tiedot julkaistaan aina seuraavan vuoden marraskuussa.

97 000 henkeä
Verokoneessa on 1,75 % koko väestöstä.
Tulot ulottuivat 150 000 eurosta 79 miljoonaan euroon.
Heidän tulonsa olivat vähintään kuusi kertaa suomalaisten mediaanitulojen verran.
Suomalaisen mediaanitulo oli 26 236 euroa vuonna 2021.
Kokonaistulot maakunnittain
Miesten ja naisten suhde Verokoneessa
Verokoneessa olevien ikäjakauma
Kuka saa pääomatuloja ja kuka ansiotuloja?
Verokoneessa olevien osuus tuloista maksetuista veroista vuonna 2022
Miten 500 eniten tienanneen joukko jakautuu?
Sija Nimi,
asema ja asuin­paikka
Suomalaisen
vuosituloa
Kokonais­tulot
(M €)
Ansiotulot
(M €)
Pääomatulot
(M €)
1 Kuusi Mikko Akseli (1989)
Teknologiayritys Woltin toimitusjohtaja ja kasvuyritystapahtuma Slushin perustajia
Uusimaa
3029 × averageperson 79,47 0,28 79,19
2 Kopra Pekka Keijo Kalervo (1973)
Sahayhtiö Westas Groupin omistaja ja Versowoodin hallituksen entinen puheenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja
Varsinais-Suomi
2054 × averageperson 53,89 0,25 53,64
3 Paananen Ilkka Matias (1978)
Supercellin toimitusjohtaja ja perustaja
Uusimaa
1101 × averageperson 28,89 9,99 18,90
4 Turunen Hannu Olavi (1957)
Tietoturva-alan yritys Stonesoftin entinen omistaja, rahoitusalan yrityksen Magnolia Venturesin hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
988 × averageperson 25,91 0,01 25,90
5 Vallisto Tommi Taneli (1973)
Peliyhtiö Small Giant Gamesin perustajia
Uusimaa
928 × averageperson 24,35 0,09 24,26
6 Nieminen Otto Aleksis (1973)
Peliyhtiö Small Giant Gamesin perustaja ja tuotantopäällikkö
Uusimaa
917 × averageperson 24,07 0,67 23,40
7 Takanen Jorma Jussi Sylvester (1946)
Scanfilin perustaja
Pohjois-Pohjanmaa
904 × averageperson 23,71 0,08 23,63
8 Halttunen Markus Juha Petteri (1979)
Peliyhtiö Small Giant Gamesin perustaja ja teknologiajohtaja
Uusimaa
863 × averageperson 22,65 2,20 20,44
9 Niemi Terho Reima Eerik (1961)
Teknologiayhtiö KoruLabin perustajia
Uusimaa
823 × averageperson 21,59 0,26 21,34
10 Sihvo Ilkka Juhani (1962)
Ohjelmistoyritys Baswaren perustajia, hallituksen varapuheenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja, Softaforcen toimitusjohtaja
Uusimaa
817 × averageperson 21,45 0,02 21,43
11 Kylävainio Ilkka Tapani (1946)
Keitele Groupin perustaja, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja
Pohjois-Savo
782 × averageperson 20,53 0,21 20,32
12 Häggkvist Heikki Tapani (1955)
Wetteri-yhtiöiden toimitusjohtaja, ja tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
763 × averageperson 20,01 0,82 19,19
13 Juopperi Ilkka-Kristian (1972)
Peliyhtiö Small Giant Gamesin perustajia, sijoitusyhtiö Worknestin omistaja
Pirkanmaa
727 × averageperson 19,07 0,00 19,07
14 Andler Lauri Johannes (1988)
Teknologiayritys Woltin perustajia
Uusimaa
727 × averageperson 19,07 0,00 19,07
15 Lindholm Bo Christian (1967)
Teknologiayritys KoruLabin perustajia, Cridecon toimitusjohtaja
Uusimaa
710 × averageperson 18,62 0,26 18,37
16 Herlin Heikki Juho Kustaa (1990)
Cargotecin omistaja, Mariatorpin hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
663 × averageperson 17,40 0,00 17,40
17 Kuusanmäki Martti Juhani (1982)
Sijoitusyhtiö Maku Capitalin toimitusjohtaja, Duunitorin perustajia
Uusimaa
646 × averageperson 16,96 0,31 16,64
18 Grönholm Thomas Kristoffer (1982)
Rahoitusyhtiö DTX Groupin toimitusjohtaja, Duunitorin perustajia
Uusimaa
646 × averageperson 16,95 0,31 16,64
19 Laakkonen Mikko Kalervo (1965)
Laakkosen autokauppiassukua, suursijoittaja
Uusimaa
630 × averageperson 16,54 0,06 16,48
20 Lyyrtö Aimo Ensio (1950)
Koivusen hallituksen jäsen
Uusimaa
612 × averageperson 16,05 0,04 16,01
21 Varelius Juha Pekka (1963)
Ohjelmistoyhtiö Qt Groupin toimitusjohtaja, entinen Digian toimitusjohtaja
Uusimaa
605 × averageperson 15,88 15,88 0,00
22 Lyyrtö Jouko Juhani (1945)
Koivusen johtaja, hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
598 × averageperson 15,68 0,17 15,51
23 Lyyrtö Anja Kaarina (1947)
Koivusen omistajia ja hallituksen jäsen
Uusimaa
592 × averageperson 15,53 0,03 15,50
24 Schueler Richard James (1979)
Kryptovaikuttaja
Uusimaa
581 × averageperson 15,25 0,00 15,25
25 Vorselman Pieter (1971)
Teknologiayhtiö Blueforsin perustajia
Uusimaa
580 × averageperson 15,22 0,17 15,04
26 Kodisoja Mikko Juhani (1976)
Supercellin perustaja, elokuvastudio Fireframen perustaja
Uusimaa
564 × averageperson 14,79 5,75 9,03
27 Herlin Antti Juhani (1956)
Hissiyhtiö Koneen omistajasukua, Koneen hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
558 × averageperson 14,64 0,65 13,99
28 Langenskiöld Lars Robin Eljas (1946)
Sanoma Oyj:n omistajia
Uusimaa
554 × averageperson 14,54 0,00 14,54
29 Pétas Antti Oskari (1989)
Teknologiayritys Woltin perustajia
Uusimaa
549 × averageperson 14,41 0,00 14,41
30 Huhtamaa Matti Johannes (1939)
Teollisuusneuvos, Luvian sahan perustajia ja entisiä omistajia
Satakunta
500 × averageperson 13,12 0,06 13,05
31 Mäenpää Lauri Tapio (1988)
Myyntialan yrittäjä
Varsinais-Suomi
467 × averageperson 12,25 0,03 12,22
32 Mykkänen Ilkka Juhani (1984)
Teknologiayritys Woltin perustajia, kolumnisti ja tietokirjailija
Uusimaa
465 × averageperson 12,21 0,17 12,04
33 Jokinen Teemu Juhani (1979)
IT-alan yritys Sueno digitalin toimitusjohtaja
Uusimaa
465 × averageperson 12,19 0,01 12,18
34 Vaiste Heikki Tapani (1946)
Kiinteistösijoittaja
Varsinais-Suomi
462 × averageperson 12,12 0,02 12,09
35 Huhtamaa Henri Matti Johannes (1976)
Rakennusalan yritys HenriCon toimitusjohtaja, Luvian Sahan entisiä omistajia
Satakunta
444 × averageperson 11,65 0,00 11,64
36 Matikainen Mika Juhani (1986)
Teknologiayritys Woltin perustajia
Uusimaa
441 × averageperson 11,58 0,00 11,58
37 Akselin Timo Tapani (1958)
Teknologiayritys Protaconin, nykyisen Pinjan perustaja
Keski-Suomi
437 × averageperson 11,46 0,10 11,36
38 Huhtamaa Harri Matti Vihtori (1966)
Konsultointialan yritys Glera Consultingin toimitusjohtaja, Luvian sahan entinen toimitusjohtaja ja entisiä omistajia
Satakunta
431 × averageperson 11,31 0,03 11,27
39 Huhtamaa Heidi Aulikki (1963)
Luvian Sahan entisiä omistajia
Satakunta
431 × averageperson 11,31 0,02 11,28
40 Salminen Ville Juhani (1986)
LVI-alan yritys Ilmastointi Salmisen, tilauskonepaja IS Worksin ja hitsausyritys Besteamin toimitusjohtaja
Satakunta
428 × averageperson 11,24 0,10 11,14
41 Juvala Laura Mari Wilhelmina (1973)
Kuntoutus- ja hoivapalveluita tarjoavan Tutoris Oy:n perustaja
Uusimaa
397 × averageperson 10,42 0,03 10,39
42 Blaauwgeers Rob (1974)
Teknologiayhtiö Blueforsin toimitusjohtaja ja perustajia
Uusimaa
395 × averageperson 10,36 0,30 10,05
43 Häll Matti Kalervo (1948)
Ohjelmistoyhtiö Admicomin perustaja ja myynnillä vaurastunut
Keski-Suomi
392 × averageperson 10,28 0,04 10,24
44 Forsberg Jarkko Erkki Tapio (1983)
Teknologiayhtiö LVS Brokersin toimitusjohtaja ja perustajia
Uusimaa
391 × averageperson 10,27 0,12 10,15
45 Mäkelä Riku Markus (1989)
DoorDashin operatiivinen johtaja
Uusimaa
389 × averageperson 10,20 3,71 6,49
46 Salmivala Maria-Elina (1964)
Tilintarkastuspalvelu Elinkaari Oy:n toimitusjohtaja, tilitoimisto- ja henkilöstö­vuokraus­yritys Econia Oy:n entisiä omistajia
Satakunta
386 × averageperson 10,13 0,12 10,01
47 Kuittinen Arto Ilari (1969)
Peliyhtiö Housemarquen toimitusjohtaja ja perustajia
Uusimaa
380 × averageperson 9,98 0,14 9,83
48 Tikkanen Harri Antero (1972)
Peliyhtiö Housemarquen luova johtaja ja perustajia
Uusimaa
378 × averageperson 9,92 0,11 9,81
49 Rimpinen Mira Johanna (1976)
Lindströmin omistajasukua ja entinen hallituksen jäsen
Uusimaa
372 × averageperson 9,76 0,03 9,73
50 Fromond Anna Gabrielle (1984)
Ehrnrooth-suvun perillisiä
Uusimaa
371 × averageperson 9,73 0,01 9,72
51 Fromond Lilli Sophie Louise (1979)
Fiskarsin omistajia, rahoitusalan yritys Holdixin hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
368 × averageperson 9,66 0,08 9,57
52 Fazer Jan Peter (1975)
Fazerin omistajasukua
Uusimaa
363 × averageperson 9,53 0,06 9,47
53 Kontola Juha-Pekka (1963)
Rakennusalan yritys Vehkon Oy:n toimitusjohtaja
Uusimaa
358 × averageperson 9,40 0,04 9,36
54 Eräkangas Kirsi Maria (1965)
Baswaren perustajia ja omistajia, Nomadin omistaja.
Uusimaa
358 × averageperson 9,40 0,01 9,39
55 Laakkonen Erkki Jaakko Juhani (1941)
Kuolinpesä
Päijät-Häme
357 × averageperson 9,38 0,00 9,38
56 Teppo Ilkka Tapio (1973)
Peliyhtiö Reworksin toimitusjohtaja
Uusimaa
352 × averageperson 9,24 0,04 9,19
57 Aalto Elias Sami Veli (1986)
Teknologiayritys Woltin perustajia, sijoittaja
Uusimaa
349 × averageperson 9,15 0,00 9,15
58 Smedberg Petri Johannes (1974)
Aita- ja porttiasennuksiin erikoistuneen yrityksen Puomitekin toimitusjohtaja
Uusimaa
345 × averageperson 9,05 0,02 9,03
59 Elfving Lasse Rikhard (1981)
Ohjelmistoyritys Fennoan tuotekehitysjohtaja ja perustajaosakas
Uusimaa
345 × averageperson 9,05 0,38 8,67
60 Blåberg Olli Edvard (1959)
Hissiyhtiö Koneen omistajasukua
Uusimaa
341 × averageperson 8,93 0,00 8,93
61 Saastamoinen Seppo Markku (1960)
Halpakauppaketjuilla vaurastunut, Tokmannin suuromistaja
Kainuu
339 × averageperson 8,90 0,13 8,76
62 Pakarinen Janne Heikki Petteri (1978)
Sijoittaja
Uusimaa
330 × averageperson 8,66 0,00 8,66
63 Virkki Lasse Sami Ilmari (1983)
Perheyhtiö MV-Jäähdytys oy:n perustajaosakas
Pirkanmaa
327 × averageperson 8,59 0,10 8,49
64 Seppälä Rafaela Violet Maria (1954)
Sanoman suuromistaja
Uusimaa
326 × averageperson 8,54 0,00 8,54
65 Pentti Tero Veikko (1961)
Metalliteollisuusyritys XO Metal -yhtiön perustajaosakas ja hallituksen jäsen, teräspalveluyhtiö TM-Raudan entinen omistaja
Pirkanmaa
321 × averageperson 8,42 0,01 8,42
66 Saarenmaa Eero Oskari (1981)
Ohjelmistoyritys Aivenin toimitusjohtaja ja perustajia
Uusimaa
309 × averageperson 8,10 0,33 7,76
67 Valtonen Hannu Jussi Ville-Veikko (1981)
Ohjelmistoyritys Aivenin tuotejohtaja ja perustajia
Uusimaa
298 × averageperson 7,83 0,26 7,57
68 Eloranta Mika Juhani (1975)
Sijoittaja
Uusimaa
294 × averageperson 7,72 0,14 7,59
69 Salmelin Eero Martti Juhani (1974)
Huawein kamera- ja videoteknologiakehityksen johtaja, Nokian Pureview-kamerateknologian kehittäjä
Pirkanmaa
292 × averageperson 7,67 0,55 7,12
70 Nousiainen Heikki Tuomas (1980)
Ohjelmistoyritys Aiven teknologiajohtaja ja perustajia, Jongunjoen Energian hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
292 × averageperson 7,67 0,13 7,54
71 Vaiste Matti Sakari (1974)
Kiinteistöalan yritysten Tietotaitotalon ja Kiinteistö Fuelin toimitusjohtaja, hotelli Helmen omistaja
Varsinais-Suomi
285 × averageperson 7,47 0,27 7,20
72 Vaiste Mikko Henrik (1972)
Kiinteistöalan yrittäjä, Novanit Kiinteistön toimitusjohtaja ja hotelli Helmen omistaja
Varsinais-Suomi
284 × averageperson 7,46 0,27 7,19
73 Perttunen Sakari Tapio (1957)
Baswaren perustaja, Moveniumin hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
284 × averageperson 7,45 0,05 7,40
74 Mahanen Raine Otto Henrik (1953)
Rakennusliike Rovakatteen ja RKC Constructionin perustaja ja entinen omistaja
Pohjois-Pohjanmaa
282 × averageperson 7,41 0,08 7,32
75 Vaajoensuu Hannu Antti (1961)
Rahoitusalan yritys Vaensin toimitusjohtaja ja ohjelmistoyritys Baswaren omistajia
Uusimaa
279 × averageperson 7,33 0,07 7,25
76 Ahlström Rafael Niclas Sebastian (1984)
Muotoiluyritys Made by Choicen perustajia
Uusimaa
276 × averageperson 7,24 0,00 7,24
77 Kostamo Juhana Jarno Tapani (1976)
Puolijohdeyhtiö Picosunin entinen varatoimitusjohtaja
Uusimaa
275 × averageperson 7,22 0,41 6,82
78 Mahanen Petri Henrik Juhani (1976)
Rakennusliike Rovakatteen entinen omistaja, RKC Constructionin toimitusjohtaja
Pohjois-Pohjanmaa
274 × averageperson 7,20 0,07 7,13
79 Lönnqvist Tim Joakim (1978)
Peliyhtiö Small Giant Gamesin pelisuunnittelija
Uusimaa
273 × averageperson 7,17 7,17 0,00
80 Sillanpää Matti Tapio (1978)
Ohjelmistoyritys Sievon hallituksen puheenjohtaja
Uusimaa
272 × averageperson 7,13 0,15 6,98
81 Mononen Antti Petri (1970)
Poimukatteen ja Eliittikattojen entinen pääomistaja ja yhtiöiden hallituksen jäsen
Pohjois-Karjala
271 × averageperson 7,11 0,01 7,10
82 Viitikko Heikki Kalevi (1965)
Sijoittaja, Mikkelin Jukureiden entinen omistaja
Etelä-Savo
271 × averageperson 7,10 0,00 7,10
83 Kiljunen Herkko Rami Jooseppi (1982)
Dealfrontin teknologiajohtaja
Uusimaa
268 × averageperson 7,02 0,12 6,90
84 Holopainen Hanna-Kaisa (1973)

Uusimaa
264 × averageperson 6,92 0,06 6,86
85 Lyyrtö Jussi Antero (1968)

Uusimaa
262 × averageperson 6,87 0,00 6,87
86 Broman Eero Väinö (1963)
Autojen varaosa- ja tarvikemyyntiin erikoistuneen Broman Groupin hallituksen puheenjohtaja
Pohjois-Karjala
260 × averageperson 6,83 0,16 6,68
87 Runola Pasi Pekka (1965)
Liikemies
Varsinais-Suomi
259 × averageperson 6,80 0,04 6,76
88 Morikawa Masafumi (1955)
Finland Laminated Timberin omistajia, konsulttitoimiston johtaja
Uusimaa
257 × averageperson 6,75 0,02 6,74
89 Tahkokallio Touko Tapio (1981)
Supercellin pelisuunnittelija
Uusimaa
254 × averageperson 6,67 5,14 1,53
90 Jalovaara Risto Aleksanteri (1966)
IT-alan yritys Fastroin perustaja ja toimitusjohtaja
Pohjois-Karjala
253 × averageperson 6,63 0,10 6,53
91 Savolainen Heikki Antero (1971)
Sarjayrittäjä, pikavippi- ja perintäyhtiöiden omistaja
Päijät-Häme
248 × averageperson 6,50 0,12 6,39
92 Tyni Saana Annikki (1988)
Siivousyritys Koti Puhtaaksi Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja
Uusimaa
248 × averageperson 6,50 0,05 6,45
93 Keskinen Teemu Kalevi (1988)
Kierrätykseen erikoistuneen yrityksen Keskinen Recyclingin perustaja ja entinen omistaja
Pirkanmaa
246 × averageperson 6,46 0,06 6,40
94 Pesonen Tenho Tuomas Iisakki (1980)
Rovakatteen ja RKC Constructionin toimitusjohtajan sijainen
Pohjois-Pohjanmaa
244 × averageperson 6,39 0,06 6,34
95 Aaltonen Hannu Tapani (1962)
Kupittaan K-Citymarketin kauppias
Varsinais-Suomi
239 × averageperson 6,28 0,03 6,25
96 Nurminen Veli-Matti Mikael (1964)
Ohjelmistoyhtiö Pinjan toimitusjohtaja
Uusimaa
235 × averageperson 6,18 0,23 5,95
97 Pesonen Jussi Heikki (1960)
Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja
Uusimaa
233 × averageperson 6,12 5,19 0,93
98 Heikkinen Jarno Petteri (1975)
Peliyhtiö Capture monkeyn toimitusjohtaja, peliyhtiö Reworksin perustajia
Keski-Suomi
232 × averageperson 6,08 0,04 6,04
99 Broman Harri Jorma (1961)
Broman Groupin omistajaperhettä ja toimitusjohtaja
Pohjois-Karjala
230 × averageperson 6,04 0,11 5,94
100 Wiklöv Erik Anders (1946)
Ahvenanmaalainen liikemies, Wiklöf Holdingin omistaja
Ahvenanmaa - Åland
230 × averageperson 6,04 1,81 4,23
Näytä koko sadan kärki
*Verokone näyttää yli 150 000 euroa ansainneiden tiedot. Poikkeustapauksissa näytetään myös 100 000–150 000 euron välillä olevat tulot. Näitä tapauksia ovat henkilöt, joiden tulot ovat jonakin vuonna olleet yli miljoona euroa tai joiden tulot ovat viiden viime vuoden aikana olleet yli 150 000 vähintään yhtenä vuonna.

Verovuodesta 2018 lähtien ihmiset ovat voineet pyytää verohallintoa jättämään itsensä pois tietoluovutuksesta medialle, jos heillä on siihen henkilökohtaiseen tilanteeseensa liittyvä erityinen peruste. Verokoneen listaus ei siksi välttämättä ole kattava.

Verottajan medialistaukselta puuttui verovuonna 2021 noin 1700 henkilön tiedot. HS hankki näiden henkilöiden tiedot ja päivitti ne HS:n verokoneeseen. Näiden henkilöiden verotiedot on merkitty kokonaislukuina, jolloin luvut voivat olla enintään euron liian suuria tai pieniä.